Knights of the Old Republic

12.12.2007, päivitetty: 15.12.2007

Peli sijoittuu 4000 vuotta ennen uutta toivoa. Tasavalta on tappiomaisillaan ja Sithit ovat pian hallitsemaisillaan galaksia. Darth Malakista on tullut Sitien valtias, kun hän petti entisen mestarinsa, Darth Revanin.

Peli alkaa useimpien roolipelien tapaan hahmonluonnilla, ja vaihtoehtoja on paljon; hahmosta voi pelaajan haluamansa mukaan luoda vahvan soturin tai vaikkapa kertterän stealth-teknologian omaavan hahmon. Sen jälkeen pelaaja herää tapahtumiin Tasavallan aluksessa, Endar Spiressa, sillä on käynnissä sota Sitheja vastaan Taris-planeetan yllä. Pelaajan ensimmäisenä tehtävänä onm paeta aluksesta. Myöhemmin Tariksen jälkeen alkaa se varsinainen valinnanvapaus, pelaaja voi käydä sitten viidessä eri planeetassa, Dantooinessa, (jossa käydään heti Tariksen jälkeen) Manaanissa, Kashyyykissä ja Korribanissa sekä PC:n mukana tuleva Yavinilla kiertelevä avaruusasema.

Äänimaailma ja grafiikka ovat suurimmalta osin onnistunutta, vaikka niissä on pieniä virheitä. Äänimaailmassa häiritsee enimmäkseen kun keskustelee erilaisten alieneiden kanssa, ne alkavat puhua 3-4 kertaa peräkkäin samaa lausetta, eikä sitä aina jaksa kuunnella. Grafiikkapuolesta osa tekstuureista ovat melko suttuisia. Musiikki on täysin onnistunutta, vaikka ei siellä Williamsin säveltämää löydykään.

Pelissä on myös muutamia pikkupelejä, Pazaak-korttipeli on addiktiivinen peli, joka muistuttaa hieman Black Jackia. Swoop-kilpailut ovat vauhdikkaita ja haastavia, josta irtoaa muhkeitakin summia.

Plussaa
+ Lähes kaikki

Miinusta
- No ne pienet virheet

96/100

Paras Star Wars-roolipeli kautta aikojen.