Ohjelmointitekniikan lopputyön dukumentointi
Viimeksi päivitetty: 09.04.2007.
Laatinut: N. Heinimäki.
Kehittämäni ohjelma on nimeltään Nicosoft, joka perustuu minun kotisivustooni. Ohjelman käyttötarkoituksena oli toimia niin sanottu kotisivustoni tavoin, eli toiminee jonkinlaisena julkaisualustana, tai jotain. Ohjelmassa voi vilkaista sekä elokuvien arvosanalistausta että Access-tietokannalla tehtyllä pelilistausta. Tarjolla on myös pari taustakuvaan, jonka voi valita mieleisen mukaisen kuvan työpöydälle, tai sitten muuten vaan ihailtavaksi. Ohjelmalla on linkkilista, jonka olen tehnyt Ohjelmointiputkassa olevien hyperlinkkien ohjeiden mukaan. Noiden lisäksi ohjelmaan on lisätty lyhyesti ohjelmasta ja sen tekijästä eli minusta.
Ohjelma on tehty vanhalla Microsoftin Visual Basic-ohjelmalla, versiona 6. Ohjelmalla ei niin hirveästi toimintoja ole, esimerkkinä siinä ei itse tehtyä laskinta tai valuuttamuunninta. Niitä ei tässä ohjelmassa tarvita. Formejakin eli lomakkeitakin on yhteensä 7, näin äkkiseltä laskettuna. Lomakkeiden toiminta on yksinkertainen, joka toimii kunnolla. Värimaailmastakaan ei hirveästi ole.
Itse ohjelmaan
Kun ohjelma käynnistetään, ilmestyy aloitusliittymä. Jokaiseen lomakkeeseen tapaan laittaa sulje-painikkeen sen sijaan että ei tarvitse sitä yllä olevaa rastia painaa. Koodin puolelta käytin joka lomakkeisiin Unload Me -komentoa. Aloituliittymässä tosin käysin sulkemiseen MsgBox ?koodia. Jokaiseen lomakkeeseen laitoin kaikki Labelit BackStyle ?kohdan Transparenteiksi. Jokaista lomaketta ei myöskään voi muuttaa kokoa, jonka laitoin käyttöön BorderStyle -kohdasta Fixed Single. Voi olla, että pariin lomakkeeseen olen laittanut myös Fixed Dialog. Joihinkin lomakkeisiin olen unohtanut lisätä ikonin, mutta tuskinpa se niin tärkeä asia ole. Aloitusliittymässä on laitettu toimiva kello ja päiväys, kuten kuvassa näkyy, miten se on koodattu. Alkuvaiheessa minulla oli hieman ongelmia kellon kanssa, koska se ei toiminut. Ongelmasta ratkaisin säätämällä Timerin Interval -kohta 1000:een. Muuta ei sitten ollutkaan aloitusliittymässä kuin labelit, ja niistä ei varmaan tarvitse kuvailla. Aloitusliittymässä on pari valikkoa, jonka asetin käyttämällä Menu Editoria. (Oik. Kuva) Menu Editorilla lisäsin lomakkeiden nimet, joita voi avata vain yksi kerralla käyttämällä Show 1 -komentoa lomakkeen nimen koodin puolella. Itse pidän tärkeimpänä lomakkeiden sisältö, einä sen määrästä.
Valikosta löytyy Ohje -valikko, jossa ei varsinaisia toimintoja olekaan, vaan siinä kerrotaan ohjelmasta ja tiivistetty kuvaus sen tekijästä, eli minusta. Siinä ei paljon kuvasta tarvitakaan, koska, kuten jo mainitsin, ei varsinaista toimintaa ole. Sanotaan vaikkapa, että ohjelman kuvauksesta käytin About -lomaketta ja kuvaus itsestäni ihan tavallisella lomakkeella.
Valikosta taas löytyy sitten oikein toimivia ominaisuuksia. Ehkä onnistunein projektin lienee Pelit-lomake, jonka sisältö perustuu tietokantaan. Jonka olen toiminut aloitusliittymän ohjeiden mukaan. Kuten kuvassa näkyy, miten olen Data -rullausjanaa käyttänyt. Arvosanat perustuvat vain yhden henkilön mielipiteeseen.
Elokuvat-valikko perustuu suunnilleen samaan rakenteeseen kuin Pelit-lomake. Erona on se, että Elokuvat-lomakkeessa ei käytetä lainkaan tietokantaa vaan Case ?rakennetta. Elokuvat on valitti minun mielipiteeni mukaan, koska ne ovat mielestäni hyviä. Myös arvosanatkin olen tuominnut mielipiteeni mukaan.
Wallpapers -lomakkeessa on nimen mukaan taustakuvia, itse ottamia sellaisia. Tämä lomake kuuluu niihin, joka on kopioitu samannimeltä kotisivuni kategoriasta suurelta osin. Kuvien lisäämiseksi käytin OLE -objektia apuna, jotta voi suoraan laittaa taustakuvan sinne ja siitä kopioida mieleisen mukaisen taustakuvan omalle työpöydälle. Jotta sain kuvat näkymään kokonaan, säädin SizeMode -kohdasta valitsin Zoom.
Linkit -lomakkeessa on nimensä mukaan linkkilista. Määrästä ei varmaan ole se tärkein asia, vaan sen toimivuus. Linkit olen vävyttömästi kopioinut suoraan oman kotisivun linkkilistasta, joista satunnaisesti valitsin ne lomakkeeseen. Koodin olen noudattanut erään Ohjelmointiputka.Netin koodivinkin mukaan.